Suomimaisema, runonlaulajan ja ylioppilaan kansallismaisema...Tämä kuva ja runo ... en tiedä mistä tämmöinen syntyi, miksi. Siinä on nyt sitä sinisyyttä... kuin Kuoppamäellä ikään. Kliseeksi asti vai aivan rajoille? En ole pitänyt itseäni pönäkän isänmaallisena, en itsenäisyysjuhlien miehenä. Mutta se suomalainen maisema johon sisäisestikin kietoudun... se on jotain tällaista ja tällaisena lämmintä - kuin villapaita.
Tämä tänään mieleeni kirjautunut runo ja kuva - kuvan olen tehnyt aiemmin Photoshopilla - mielessäni kiertelin iltapäivällä Oulun rotuaaria, enkä voinut olla hätkähtämättä kun näin lipun sinisen ja valkoisen maassa. Näky ja valokuva jäivät vaivaamaan, ja panen senkin kiusaksenne. Se kertoo symbolin voimasta, ja kameran voimasta. Se kertoo kameran subjektiivisuudesta, ei objektiivisuudesta, totuudenmukaisuudesta. Tilanne on tosi, mutta tarkoituksella rajattu. Se on tuolle vaalikandidaatille täysin kohtuuton. Kuvan elementit muodostavat Rotuaarin leppoiseen vaalitunnelmaan verrattuna uuden, toisen todellisuuden. Siinä todellisuudessa rinnastuvat taustan mainoksessa esiintyvän naisen hieman ylimielinen, ovela, hymy vaaliehdokkaan kosiskelevaan ilmeeseen ja vakuutteluun, kuinka juuri sinä olet tärkeä. Kummatkin katsovat kameraan, josta tulee Sinä, vakuuttelun ja ylimielisyyden kohde. Ja edessä on hätkähdyttävästi rytyssä Suomen lipun värit (ei lippu!). Suomi hukassa - vaalikarjaa viedään kuin pässiä narussa!
Kummassakin kuvassa on kyse symbolista, metaforasta ja mielikuvista. Kummankin yhteydessä voidaan puhua totuudellisuudesta, vaikka toinen on valokuvan elementeistä tehty kollaasi, ja toinen tyypillinen dokumentaarinen valokuva. Voihan rotuaarikuvankin kätketty merkitys (jolla ei ole yhteyttä kuvan henkilöihin) olla tosi siinä mielessä että äänestäjää "todella", ainakin mielikuvissamme, viedään kuin pässiä narussa...
Kylläpä oli itsenäisyyttä tihkuva sinisyyspäivä, vaikka ajatukset ensin karkasivatkin niin romatiikan siniseen kukkaan kuin lauantain odotukseen - telkkarista tulee Kieslowskin "Sininen"!
Muuten. Kiellän näiden kahden kuvan kaiken mahdollisen käytön ilman lupaa! Copyright on minun! Vaalikuvalla en kerro mitään kenenkään muun käsityksistä enkä ota kantaa - haluan pohtia valokuvan totuudenmukaisuuden ongelmaa. Omasta mielestäni valokuva on aina kuvaajan tulkinta todellisuudesta, ei kopio siitä.
10 kommenttia:
Tuossa valokuvassahan oli ihan väkisinkin sanomaa :) Se on kyllä hieno.
Allyalias, niin, siihen tulee nimen omaan väkisin sanomaa, halusinpa tai en. Tajusin tilanteen kuvaa ottaessani, siinä mielessä minun valintani.
Niin siis ei lippu, vaan jokin peite.
Kertoo, kuten analysoitkin, sen, että valokuva pelkästään rajattuna saati käsiteltynä on vaarallinen väline. Valokuvaahan on totuttu pitämään dokumenttina.
Helanes, niin, ja uskon että jokainen valokuva on jostain syystä rajattu juuri niin kuin se on rajattu. Läheskään aina sitä ei tiedosteta. Rajauksen syynä voi olla vaikkapa vain sommittelu.
Tuohon kuvaan voi varmasti lukea vaikka miten paljon merkityksiä, eikö vain, Lassi? Hyvä kuva aiheesta, vaikka tuskin ehdokas Pöyhtäri siitä riemastuu.
Kirsi, merkityksiä riittä. Asettumalla vaaliehdokkaaksi antautuu julkisuudelle, mutta en halua tätä kuvaa esittämällä loukata ketään - pikemminkin pohtia miten (valo)kuvan merkitykset syntyvät. Vaalilauseetkin on varmaan melko helppo kääntää lausujaansa vastaan sopivalla rajauksella ja kontekstilla. Ehkä joskus vaalien jälkeen tätä kuvaa voi ruotia vähän enemmänkin.
Joo, Jenni-Juulian blogissa analysoitiin demarien vaalimainosta ja bloginpitäjän yhteenveto oli se, että tulkinta on katsojan silmissä. Näin se tuppaa elämässä olemaan muutenkin. Jokainen meistä joka tapauksessa katsoo samaa asiaa antaen sille tulkinnan omista lähtökohdistaan.
Pidin runosta paljon. Lastenrunomaisuus on sille suuri plussa. Kuva on osuva ja paljon puhuva.
Tuima, kiva kun tykkäsit runosta, kotisuomen maisema on lapsena omaksuttua, satusetähän se oli Topeliuskin, ja satuhan se Koivu ja tähtikin on. Ja toisaalta halusin että kuva on - postikortti. "Kuin postikortista" tapaamme sanoa monista meille läheisistä perusmaisemista. Tarkoittaahan se myös liian imelää, ehkäpä juuri tietoisesti rakennettua puoli-ideologista mielikuvamaisemaa. Suomen perusmaisema, lapsenomaisuus, postikorttimaisuus... ja jotenkin se on yhteisesti koettua, jaettua, "totta"??
Tietyn ikäiset jakavat perusmaiseman tunnusmerkkien ymmärryksen, heille myös Sibeliuksen musiikki on ehkä erilainen symboli kuin aivan nykynuorille, luulisin.
Ehkä juuri tuttujen merkitysten kasauma miellytti, mutta en kyllä ajatellut niitä runoa lukiessani. Minua miellytti itse teksti ja koska pidän lastenrunoudesta, tunnistin siihen osuvan sanonnan ja muodon. Se miellytti myös.
Lähetä kommentti