Sivuauringot - Parhelia Oulu26.2.2007 n. klo 16.45

Sunnuntaina noin tuntia ennen auringonlaskua, iltapäivällä neljän jälkeen, huomasin sivuauringot. Kävin kuvaamassa tätä aika yleistä ilmiötä jäällä Taskilan rannasta. Taustalla oleva saari on siis Kellon Kraaseli. Tänä vuonna jäällä on matalikkojen kivikoissa komeita jääkasoja, jotka ovat syntyneet veden nousuissa ja laskuissa. Tällaisen jääkasan taakse sain auringon, makuulta. Taivas on upean kuulakas!

Sivuauringot tunnetaan myös vanhalla nimellä "auringon sappi" mutta enpä ole netistä löytänyt historiaa sille. Jonkinlaista astrologiaa?

Ystävykset

Runo- ja valokuvatorstaissa aiheena ystävä.

Stara ja Stella


heidän yhteiset
aamupusunsa
aamupesunsa
päiväunensa

heidän
kitinänsä
kiukkunsa
paininsa
huolensa

heidän salamana
luimusta nousevat
korvansa

selkäpiin
värähdys

heidän
tähteytensä
tyttöytensä

lumoavat minut
uskomaan että
yhteinen kielemme
molemminpuolinen
eläimellisyytemme
tunteissa

Prikipuistossa kukkii valkovuokko jalkojesi alla

Valokuvatorstain aihe on - kengät. Myös kengät voivat vahingoittaa ympäristöä. - Oulun Prikipuistossa kävely on sallittu vain kuvan mukaisilla käytävillä, silloilla. Puistossa kasvaa runsaasti valkovuokkoa ja ketunleipää, joten siellä lainehtii kesän alussa valkoinen meri. Sitä voi ihailla vain näiltä käytäviltä. Tai sitten aivan puistoon kiinni rakennetuista matalista kerrostaloista. Valkovuokkoa ei kasva Oulussa luontaisesti, tännekin se on tuotu. Ehkäpä se on kasvanut paikallaan jo toista sataa vuotta, sillä Toppilansaari oli Oulun porvariston huvila-aluetta.

Prikipuisto on vanhaa huvilametsää. Siellä kasvaa mm. suuria siperianlehtikuusia ja myös muutama lehmus. Vanhoja koristekasveja ovat valkovuokon lisäksi varjolilja ja puistolemmikki. Osa puista on kuollut jo vanhuuttaan, mutta tämä on Oulun puistoista ainoa, josta lahopuuta ei kerätä pois.

Puiston sillat luovat erikoisen tunnelman. On kuin olisi galleriassa. Useamman kerran olen kuullut ihmisten kyselevän, onko lahopuut aseteltu paikkoihinsa. Niin "luonnollisilta" ne näyttävät!

Musta ja punainen

Kaksi tarinaa, miltei legendaa

Runo- ja valokuvatorstain aiheena on kenkä (naisellinen). Kuva on lainaus tämän päivän Iltalehdestä - surettaa jo blogini kauniiden kuvien puolesta, mutta runoihin passaa. (Vakavampi mun piti blogissani olla.)

1 Musta kenkä

Wilppaan Kalle löysi
Vuorijärven verkoistaan
viittä vaille uuden kengän,
mustuuttaan kiiltelevän.
Piikkikantaisen.

Ryhtyi pohtimaan
ruumiin tilaa. Ei auttanut,
oli lähdettävä rantoja
kiertämään, kyselemään
missä on tuhkimon jalka.

Aatin aitassa pojan morsian
krapulaansa makasi, verkkosukissa
nyrkin mentävä reikä. - ”Toinen kenkä
putosi jorpakkoon, toisen heitin
jätkän perään, voi uispa se
verkkoon sekin.”

- ”Kaupunkilaiset juoksuttaa,
kengilläänkin”, mutisi Kalle,
mutta maistui Aatin sahti,
iltaan asti, kunnes oli lähdettävä
verkoille, taas.

2. Punainen kenkä

Hailuodon kalasatamaan
ilmestyi kaikilta salaa
punakenkäinen nainen.

Penan matkaan se lähti,
tiedettiin. Mutta minne
sieltä. Juttuja kuultiin,
baarissa poristiin, asia
meni naistenkin tietoon.

Soittivat poliisit Oulusta,
irtolainen pitää saada
kuleksimasta. Jussi piilotti
pottukellariin, tiedettiin.

Ei löytynyt, jäi elämään,
ja aina riidan aikaan,
miesten kadotessa reissuilleen,
asiaa puitiin uudelleen,
arvuuteltiin, kuiskittiin,
kenen kuoppaan
punainen kenkä
haudattiin.

Oulun tori: poroja ja sammakoita

Kävin lauantaina äkikseltään Oulun torilla. Meneillään oli Poro-Ferian toinen päivä. Näillä talvifestareilla kohtaavat joiku ja flamenco, karjankasvattajien kulttuuria kummatkin. Aika väljää torilla oli, mutta poron tapasin ihmismuurin tuulipuseroitten takaa. Pysähdyin myös kodan nurkalle ihmettelemään, kuinka sammakot liittyvät Ylä-Lapin kulttuuriin. Netistä löysin tiedon, että sammakko on saamelaisille myyttinen eläin. Arno Forsius tietää näin: "Jos piti sammakkoa kädessä tai jos sammakko putosi sille, tuli siitä parantava lääkekäsi."

Maanantai-iltana piti valita mennäkö Sanginjoen ulkometsän suojelua pohtivaan kaupungin tilaisuuteen vai luontokuvaaja Lassi Rautiaisen 50-vuotisjuhlaesitykseen. Valitsin jälkimmäisen, ja mieleen jäi useammasta esityksestä etenkin oululais-iiläisen Markku Välitalon "Onnen hetkiä" - runollisia luontokuvia ja musiikkia. Kokonaisuuteen sisältyi myös kaksi Markun runoa. Kun esitykset loppuivat yhdeksän jälkeen, istuin hieman hikisenä kylmään autoon ja sain miltei jonkinlaisen kylmänkouristuksen - pakkanen ja itäviima salpasivat hengityksen. Sain tuta mitä on horkka. Syy näkyy alta: talvi oli tullut Perämerelle. Kävin jo ennen tilaisuutta palelluttamassa itseni meren rannalla, auringon laskiessa neljän maissa. Tätäkin kirjoittaessa salvokset jysähtelevät yli 30 asteen kiristyksessä. - Kuvassa etualalla tuulia kestävät rantavehnät, hiekansitojat helmikuussa.

Katu

Luovan lauantain aiheena on katu (sunnuntaina oli aikaa kuvitella).

Sattuman kauppaa

Sattuman kauppaako
mutkainen puu saa elää,
kun suorakin joutuu
puukauppaan ja
uunin pesään?

Sattuman kauppaako
runoilija väärää puuta rakastaa,
ja runolleen mutkaisen
rungon rakentaa?

Niin sattuman kauppaako
muistoksi runo jää,
kun puisto-osasto
mutkaisen puun
hävittää?

Tällä kuvalla on tarinansa. Tämä vastarakennettu pyörätie - upeasti, tarpeettomasti, mutkitteleva - on työpaikkani lähistöllä. Sen rakentaminen aloitettiin vuosi sitten. Kaadetuista puista tuli työpaikkani omaisuutta. Niitä sitten myytiin, ja minäkin sain osani, 15 mottia uunipuuta. Niillä on tämä talvi lämmitetty. Siispä yhtä hyvin tämä mutkarunkoinen koivu voisi olla pesässäni. Vastoin kuin runossa luulottelen, sitä ei ole kaadettu. Olkoon tämä rallatus ennustus, sillä luulen tuntevani puisto-osastomme.