Metsänpeitto

eksymisen tunne on oksettava,

kun joet kulkevat väärään suuntaan,

taivaat muuttuvat vesiksi, ja

sotkeudut elämäsi mustiin oksiin,

vääriin risteyksiin, etkä näe

lastasi, rakkaasi peilikuva on

piilossa lasin takana, raapimattomissa,

tuoksuton, metsäsi puu kieltäytyy tuntemasta

sinua, makaat vuoteessa eikä

kukaan yllesi kumartuva näe sinua,

äitisi tunne, vaikka olet huutoa täynnä



Minulle tämä runo kertoo siitä itsestä joka eli metsän peitossa tuntematta toista itseään. Mutta mennäkseni oikeasti metsään: kerran pari olen eksynyt pahasti. Toisella kerralla vedin opiskelijaryhmää, meitä oli kaksi ohjaajaa, kummallakin kartta ja GPS. Metsä vei meidät kummatkin vipuun - kartalta tiesimme varmasti missä olimme, mutta kummatkin paikannuslaitteet näyttivät eri paikkaa, samoin lukemin. Pohdimme vakavina, miten kaksi laitetta voi mennä yhtä aikaa rikki tai näyttää väärin? Manipuloiko joku niitä? Laitteet voivat olla oikeassa vain jos pohjoinen on etelää...Satelliittien tahallinen sormeilu oli helpommin hyväksyttävissä: joku halusi meidän eksyvän. Tuli hiki, oksetti, sillä mielen kompassineulan kääntäminen on miltei mahdotonta. Se minkä olet juuri aisteillasi ymmärtänyt ja hyväksynyt, on hylättävä. Allasi ei ole mitään. Olet peilisali, suuntaa vailla.

Yksin tämä kokemus oli niin vahva, että vanhan kansan käsityksiä metsänpeitosta on helppo ymmärtää. Minun ei tarvitse ajatella metsänpeittoa jonain uskomuksena tai tietona, riittää kun koen sen kokemuksena.

Metsänpeitosta voi lukea esimerkiksi Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon loistavasta metsäkirjasta Puiden kansa (2006 uudistettu laitos). Kuvia, perinnetietoa, ajatuksia metsistä ja puista.

Mitä se metsänpeitto sitten on?? Metsän lumous: kulkija ei pääse kotiin, koska tutut paikat näyttävät oudoilta; eksyy, näkee itse etsijät, mutta ei näy itse etsijöille. Ja monenlaista muuta harhaa, taikuutta ja epätodellista metsän pauloissa.

Ponnistus

kudo aamuin verkko, pura illoin,
korjaa, puhdista, ja pyydystä ruoka,
siinä välissä synnytä





Runo- ja valokuvatorstaissa on aiheena ponnistus. Sanasta ponteva tuli mieleeni tämä hämis, ilmeisesti ristihämähäkkeihin kuuluva veijari.

Pikku runo sen sijaan syntyi tällä kertaa - ponnistelematta. Ajattelen arkea, niin hämisten kuin ihmistenkin, ja sitä rakoa, missä se luovuus, synnytys, on mahdollista. Ponnistusta sekin.

Metsä ylläsi - myös runousoppia

sovita metsää yllesi,
se on kokoisesi,
kuin iho










Metsä tarjoaa rauhan. Se on suoja ihmismaailmalle ja sen peloille, sosiaalisuuden kääntöpuoli tai peilikuva. Se on niin voimakkaasti yhtä että se on kuin iho.

En ole aikoihin lukenut Parnassoa, mutta nyt huomasin kannessa "Risto Ahdin runousopin". Menin siis kirjastoon. Artikkelin koko otsikko on "Runous on kova koulu. Kuinka opimme kirjoittamaan vapaasti, todesti ja täydesti". Ahdin runousopin lähtökohtana näyttää olevan itsetuntemus, itsensä hyväksyminen - syvältä käyden. Kaksi lainausta puhukoon puolestaan, kummassakin runousoppi myös menee - metsään.

"Kun kirjoittaja huomaa ainutlaatuisuutensa ja hyväksyy sen, oman piensammalvuoteella nukkuvan oravuutensa, ja rajaa itsensä, hänestä tulee rajaton, metsä."

Ahti kirjoittaa kuinka englantilainen synnyttää sanan katsomalla ja jatkaa suomalaisista: "Suomalainen joutuu vaikeuksiin tällaisen näkökuvallisuuden kanssa, voi jopa sanoa, että hän ei ymmärrä kuvaa 'metsä sahaa taivasta', koska on metsässä sisällä."

Tulee mieleen - joulupäivä, pysähtyneen kaamoksen sydän. Kuvasin maan tasalta puolukanvarpuja, sommittelin taustalle kaukaisen metsänreunan, kuuset, juuri ja juuri ylös yltävän kaamosauringon, ja kirjoitin kuvaan runoa. Runossa on kuva "auringon ensiparkaisu/kuusien suussa". Mutta muu runo ei sitten olekaan valmis, tai edes tyydyttävä. Mutta ei tämä vastalause ole, aikas vanhana kuusien sahan ymmärsin.

Kuningatar

Metsän hämärässä
suurin kuningatar
asuu tässä!












Muurahaiskeko on hämyisen metsän symboli. Sen kuusen alle kätketty elämä on miltei mystistä. Lähimetsässämme kekoja on paljon, ja keolta toiselle näkee helposti. Koko metsä on kekojen verkosto, laaja yhteiskunta tai yhteiskuntien verkosto. Ja siellä, keon sydämessä, asuu kuningatar... Äiti Metsä.

Lokakuisen ensilumen alla kaamos on alkanut. Ulospäin näkyy vain majesteetillinen rauha, ja hiljaisuus. Kuusen oksa ojentuu pesän ylle, kuin käsi rinnalle.

MIKSI?

jokainen vastaamaton kysymys
jäätyi pisaraksi oksaan

kyyneleet, kuin silmut,
aukaisivat silmät
vuosien päästä

Jääkäärme

lapsena heitin professoria laiturin
päästä ja pyydystin sähköankeriaita

nyt keski-iässä luon oman
jääkäärmeen hupisaarten tulvauomaan

kuvittelemansa kyllä löytää,
ja tällekin eliölle ekologiansa


Luovan lauantain aiheena on jää.

Luonnon luovuus on loputonta, pakotonta. Puhdasta luovuutta, ilman kriittistä minää. Luojan liikkeelle lykkäämää? Kuin tajunnanvirtaa. Nämä jääkäärmeet pani alulle Oulujoen talvitulva, mutta on niissä minunkin puumerkkini. Kyseessä on siis kuvanmuokkaus Photoshopilla.

PS - luulen etteivät kaikki tunne professoria - se on lapsuudestani tähän päivään kuuluisa klassikko, uistin. Mutta saa sen runossa muullakin tavalla ymmärtää, niin kuin laiturin päänkin. Varsinainen Patelan lapsiprofessori...

Runotorstai: avara

kun kurjan kuusen latvassa ei ole toista ;
yksin tilhikin näyttää
parvensa hylkäämältä

mutta lintu, lintuhan istuu
latvassa luontojaan,
avaran reunalta
lentää avaraan,
ja arvaan,
tyhjyyden
näkee
toisin

Tämä on ensimmäinen postaukseni runotorstain sivuille. Kun torstaina sain aiheen, avainsanan
avara, lähdin ruokikselle kameran kanssa. Ja jo portilta löysin kuusen, tilhen ja lehtokoneen vanan. Rajasin sommittelusääntöjä väistellen, oikean reunan tyhjyyttä tavoitellen. Ja kuva mielessäni olen sitten kirjoittanut runoja, joista yksi tässä.

En ole vähään aikaan etsinytkään runoja netistä. Nyt sivustoja ja blogeja tuntuu olevan pilvin pimein. Omaan blogiini aion liittää omia valokuvia ja runoja niihin, tai päinvastoin. Siitäkin huolimatta, että Kiiltomadosta löysin juuri taidemaalari Carolus Enckelin lauseen:”yritys tehdä näkemisestä lukemista on yhtä kuin tuhota se”. Enkä oikein tiedäkään lähettäisikö tämän valokuva- vai runotorstaihin. Mutta tällä kertaa - runoihin. - Ja maanantaina Tui-Tuiman pyynnöstä valokuvatorstaihinkin.