Runo- ja valokuvatorstain haasteena on tanssi.
ilta nukkuu jo
kuulen kuinka viime säde säestää
niityn reunassa surviaisten tanssin
joku lausuu sisälläni hellaakosken runoa,
ja huomaan että kuvastani puuttuu
ahven, västäräkki, pääskynen
ja - kuolema
sillä en jaksa sitä nyt, hiljainen tanssi jatkuu,
kuvassani, yö pysähtyy, kasvaa kiinni, runoutuu
--
Isäni lausui aikanaan tätäkin Hellaakosken runoa, usein. Se on osa lapsuudenmuistojani. Äkikseltään hoksasin sen sanat netistä täältä.
torstai 28. kesäkuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Taas tosi hieno kuva. Yö kasvaa kiinni, runoutuu, on minusta kaunis ajatus!
Hieno surviaisten tanssi ja runo niin kaunis, ajatuksia täynnä. :)
No olihan täällä tämä hyttysten tanssikin. Tätä ittekkin ajattelin. Täällä niin hyvä toteutus, että tarttee keksiä uusi idis ittelle. :))
Kiitti teille kaikille, voi kun ehtisin joskus teidänkin blogeihinne. Olen viime aikoina ollut vain saamapuolella!
Alastalo, surviaiskuvaa kantsii hakea aina! Rupesi muutama onnistumaan kun yritin valita tarkennusetäisyydeksi jotain siitä surviaisten läheltä ja sitten eri keinoin taustaa hämäräksi. Vaan hämäräksi jää kuitenkin miten joku onnistuu, joku ei.
Tarjuska kävin lukemassa juhannuksenvietostasi tutuilla tantereilla, palataan asiaan!
kiitos lassi, kuvasi nähtyäni keksin millä kuvalla itse aion osallistua.
runokin oli hieno. "...ja huomaan että kuvastani puuttuu ahven, västäräkki, pääskynen ja - kuolema"
kaunista! tulee mieleeni uni, jonka näin kauan sitten. poika tarkasteli jaetussa kaupungissa maalausta kunnes yhtäkkiä huudahti, että kuvastahan puuttuu tiikeri! kaikki paikalla olijat tiesivät, että maalauksesta puuttui tiikeri, mutta sitä ei olisi missään tapauksessa saanut sanoa ääneen.
kuten arvaat, tuo uni herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.
Timo, kommenttisi tulee jämään mieleen... Itse asiassa kriitikot ajattelevat usein että teoksesta puuttuu jotain, että he haluaisivat siihen jotain muuta, jotain omaa. Tai että kuvan pitäisi ehkä olla kokonaisempi, elämästä puhuttaessa esimerkiksi pitäisi muistaa kuolema. Yritän runossa kiemurrella irti tästä, hetken rauhaan, ja samalla antaa kuolemalle epäpateettisella tavalla västäräkin kasvot...
Sinun unesi maalauksessa on /ei ole jotain jota ei saa lausua. Älä lausu turhaan Herran sinun Jumalasi nimeä... Luulen että tässä vaikenemisessa on jotain suorastaan arkkityyppistä. Sitä ei saa nimetä tai se toteutuu. Pelkoa tuntemattoman edessä?
Kaunis sana tuo surviainen. sitä ei kuule usein. Surinaako se tarkoittaa? Kaunis kuva.
Lähetä kommentti