Kuvaannollista

Kesätöissä

2009-08-13T07:02:00.009+02:00

Puolentoista vuoden tauko täällä - olo on kuin kotonaan!

kesätöissä

yhdistelin kuvia
monella rannalla
tuulessa tyynessä
luovon nokalla:

saitti netissä
seitti webissä

---

Juhlavaa

2007-12-08T06:50:00.000+01:00

Valokuvatorstain aihe: juhlava

Yhtenä varhaisena aamuna halusin kuvata pihlajiin ripustettuja jouluvaloja. Taustaksi sain joulukuusta, kirjastotaloa ja - palan Pikisaarta. Mitä kauemmin katselen tätä kuvaa, sitä tärkeämmäksi tulee tuo kaukana oleva valaistu puutalo. Se on kuin portti muistoihin, kotiin, menneeseen aikaan. Se tuntuu myös kysyvän, onko tämä kaikki koristelu jo liikaa, riittäisikö yksinkertaisempikin. Silti: kaunis on pihlaja ja sen valosoihtu. - Klikatkaa kuva isommaksi!

Torstai: keskeneräistä

2007-11-19T06:56:00.000+01:00

Runo- ja valokuvatorstaissa aiheena: keskeneräinen.

"Perästä sen näkee,
menneen merkityksen"

selitän kuin itselleni,
puoliääneen,

kesken muuton.

Muurin kivet

2007-09-21T06:30:00.000+02:00

Runotorstaissa kuvahaaste:

muurin juurella
kanat nokkivat
historian murusia

jauhavat jyvät
rinnan kivillä

--

Valokuvatorstaissa oma kivikuva.

Kivi kukkii

2007-09-20T16:46:00.001+02:00

Kivi on kovaa ja pehmeää, kevyttä ja raskasta, elävää ja kuollutta. Kivi pysyy, ja elää. Kivi on keltaisia kannusruohoja kukkivaa, ja sinikelloja.

''

Heräämistä

2007-08-23T14:36:00.000+02:00

heräät juuri unestasi, minä
näytän torstaiksi tekemääni
kuvaa, - Siinä on partaohraa,
sanot hymyillen, ja ripsesi
ovat kuin vihneet

Runotorstain aiheena on uni. Herääminen on osa unta...

Kas kummaa!

2007-08-19T07:49:00.001+02:00

tytön tukka auringon tulessa
aallonvaahto olkapäällä

- tuulen leikki
meren meikki -

kuvaajana onnellinen heikki!

---

Runo- ja valokuvatorstaissa siis aiheena Kas kummaa! Tämä kuva syntyi perjantain syysmyrskyssä Haukiputaan Kiviniemessä. Myös muilla oli hauskaa - lapset uivat ja leikkivät komeassa, lämpimässä lounaismyrskyn aallokossa. Myrskyn takia tapahtui muutakin kummaa: toinen Hailuodon lautoista toikin osan Luotoon menijöistä Ouluun, Toppilan satamaan kun rantautuminen Hailuotoon oli liian vaarallista. Autot tosin jatkoivat takaisin merelle ja lauttarantaan..

Lomalaisille!

2007-07-01T13:33:00.001+02:00

Taidan panna tämän blogin lomalle! Päivittelen kyllä kasvikuviani muihin blogeihin - onhan sesonki. - Kuvan simpanssi nautiskeli kesästä toukokuussa Fuengirolan eläintarhassa, Espanjassa.

- Muistathan että netissäkin kuvia koskevat COPYRIGHT -oikeudet!

--

Surviaisten tanssi

2007-06-28T17:45:00.001+02:00

Runo- ja valokuvatorstain haasteena on tanssi.

ilta nukkuu jo

kuulen kuinka viime säde säestää
niityn reunassa surviaisten tanssin

joku lausuu sisälläni hellaakosken runoa,
ja huomaan että kuvastani puuttuu
ahven, västäräkki, pääskynen
ja - kuolema

sillä en jaksa sitä nyt, hiljainen tanssi jatkuu,
kuvassani, yö pysähtyy, kasvaa kiinni, runoutuu

--

Isäni lausui aikanaan tätäkin Hellaakosken runoa, usein. Se on osa lapsuudenmuistojani. Äkikseltään hoksasin sen sanat netistä täältä.

Kevyttä kesää

2007-06-23T13:43:00.000+02:00

Valokuvatorstain aiheena on JÄÄTELÖKESÄ

Tällaista sydänmerkillistä hyvää kevyttä keskikesää kaikille juhannuspäivänä! Lääkärin määräyksestä!

Hylätyt koneet

2007-06-10T16:17:00.000+02:00

Valokuvatorstain aiheena on kone.

Tälle naapurin vanhalle koneelle voisin kirjoittaa myös runon. Mitä näet tässä? Sydämen, paletin, inhimillisen kohtalon, surua, kaipausta?? Voiko kone olla osani, kohtaloni? Myös tietokone?

Kukat

2007-06-01T07:04:00.001+02:00

Runo- ja valokuvatorstain 49. haaste:

Osa haastetekstistä: "Oliverille kukat ovat aina olleet paitsi rakkauden, myös elämän ruokaa. Kukat joita voi katsella ja haistella, joiden kanssa voi elää niiden lyhyen elinkaaren ajan, ne ovat oma nautinnon lähteensä, loputtoman antoisa."

Nyt olen myrkyllinen kuin oleanteri.
Lehteni ovat paksut kuin kistuksen.
Puheeni piikkinen kuin orjanlaakeri.
Näin tänään itse kukin.

--

Onneksi vain yksi! Amerikantorakka!

2007-05-24T21:13:00.001+02:00

Valokuvatorstain aiheena: yksi.

Klikkaa torakka suuremmaksi - omalla vastuulla! Vaikka olen hämiksenkestävä tämä otus sai viime viikolla aikaan muljauksia mahassa... Vai mitä tykkäätte seuraavasta tarinasta:

Olimme Espanjassa, tuttavien omistamassa asunnossa. Tulimme Suomesta yöllä, aamulla menin vessaan. Istuin pytyllä. - Rapiseeko täällä jotain... Vilkaisin sivulleni pesukoneen päälle... ei mitään, mutta rapinahan kuuluukin Leenan meikkipussista. Sehän liikkuu! Pysyin pytyllä, vaikka pitkät tuntosarvet nousivat pussista. Niitä jatkui ja jatkui... Odotin - enkä koskaan ennen ole nähnyt tällaista hyönteistä! Massivisen rauhallisena se tarkkaili minua pussin reunalta. Kun liikahdin, se vilahti pesukoneen ja pöytälevyn rakoon, minne se jähmettyi. Kutsuin Leenan katsomaan ja no, arvaatte loput. Kamat lähtivät WC:stä, ovenvälit tilkittiin pyyhkeillä.

Päivä puhuttiin, vessan ovea aukaistessa aina koputettiin. Huushollista löytyi kirjanen. "Bugs". - "Ai tämän takia tämä on täällä!" Kirja aukeni suoraan Amerikantorakan (Periplaneta americana) kohdalta.

Toinen aamu: Leena tapasi sen vessan lattialta. Nyt se pakeni pesupöydän alle, valehtelematta millin raosta.

Kolmas aamu: Leena löysi sen olohuoneen kivilattialta pyörimässä - selällään! Heikkous oli paljastanut, litteys kääntynyt kohtaloksi. Netistä löytyi myöhemmin keskustelu Miksi torakat kuolevat selälleen?. Toinen opetus: pyyhkeillä ei koloja torakalta tilkitä.

Panin litran muoviastian nurin sen päälle ja aloin kuvaustouhut. En uskaltanut kuitenkaan auttaa sitä oikein päin. Vähitellen torakka kävi tutuksi, ja sitä alkoi hiukan ihaillakin, sitkeää ja salamannopeaa roskisdyykkaria. Lopulta Leena hermostui ja jyssäytti vahvimmalla kengällään...

Elimme loppuloman odotuksessa: oliko tämä ainoa? Onko niitä sata? Tuhat? Ruuat menivät entistä tiukemmin pusseihin ja purnukoihin, leivänmurut pyyhittiin ja imuri suhahti käyntiin päivittäin. Olimme äkkiä siistimpiä kuin kotona ikinä! Mutta loppuloman saimme olla niiltä rauhassa. Se oli se tiedustelija, uuden elinpaikan etsiskelijä.

Pituutta oli viitisen senttiä, tuntosarvien kanssa yli kymmenen. Suomen torakat ovat useimmiten russakoita, yli puolta pienempiä. Amerikantorakkaa on kuulemma tavattu Suomestakin ravintoloista ja elintarvikeliikkeistä ja varastoista. Mutta ei kai kodeista! Kirjan mukaan amerikantorakka on kotoisin Afrikasta, varmaan nimensä se on saanut sen takia, että vain Ameriikassa kaikki on niin suurta.

Aallonmurtajalla

2007-05-20T19:08:00.001+02:00

Valokuvatorstai, tekstihaaste:

"Ja se, jolla ei enää ole uteliaisuutta eikä kunnianhimoa, hän voi huvitella salaperäisellä ja ylimyksellisellä tavalla: tarkkailla näkötornissa maaten tai aallonmurtajaan nojaten, kuinka liikkuvat ne, jotka lähtevät ja palaavat: ne, joilla on vielä voimaa tahtomiseen ja halua matkustaa tai rikastua."

(Charles Baudelaire: Pariisin ikävä 1869, suom. Väinö Kirstinä ja Eila Kostamo, Karisto 2000)

Kurkista myös runotorstain vastaavaan haastepostiini otsikollaKotini on laivani.

Kotini on laivani!

2007-05-20T18:23:00.000+02:00

Matkalta palatessa vastaan Runotorstain 47. haasteeseen. Kyseessä on kuvahaaste. Jostain syystä en saa kuvaa linkitettyä tähän - Kuva löytyy alunperin täältä.

I

Jesus Avenidan kulmassa
ruosteinen purje nitisi tuulessa
ja Fernandez tarjoili tortillaa:

wonderful! beautiful!
wonderful! beautiful!

II

Palatessa katselen laivani ikkunoista
sisään, kurkistelen tuulessa
kulkevaan talooni, kuuntelen
kielen suhinaa:

Kotini on laivani

Lomalla!

2007-05-08T12:13:00.000+02:00

Tutut ja tuntemattomat - tänään lähden lomalle. Totta kai maltan kiertää - nettikahvilat. Torien vilinässä, ei kahvilan hiljaisessa pimeässä.

Märkien tuomien alta
palmujen suojaan, varjoon

Palatessa tulen kesään, kesään

Huutaa tyhjää

2007-05-05T05:54:00.000+02:00

Runo- ja valokuvatorstai: tyhjä. Etsin näkökulmaa tyhjyyteen tykin nokasta; yritin olla fiksu. Mutta huomio kiintyi laipan linnunkakkaan. Ja päässä alkoi soida renkutus, josta yritän päästä irti lähettämällä sen tänne.

Pissapoika huutaa
joskus tyhjää Picassossa

Tykin piipun nokassa
linnunkakka loistaa Parolassa

Merimetso Smolnassa
paistaa särkeä

Tahra hallituksen
ohjelmassa lienee tärkeä

Iloista vappua!

2007-04-30T06:52:00.000+02:00

Lämmintä vappumieltä tutuille ja vieraille! Tanssivat leskenlehdet vapputunnelmissa! - Oulun luontokaupan nettikorttisivustolla on tämä ja muutama muukin vappukortti!

Vartijat

2007-04-29T11:52:00.000+02:00

Luovan lauantain aiheena on Uni. Kuvan nimenä on Vartijat: käy tästä välistä. Enpä kyllä näe tavallisesti tällaisia unia, ellei sitten ensi yönä. Kuva on valokuvakooste, kuvat olen kuvannut parina viime päivänä. Kallot löytyivät puutarhasta talven jäljiltä. Alkuperäisen maisemakuvan julkaisin juuri toisessa blogissani.

Maisemakuvaa käsittelin parilla Photoshopin suodattimella "ristiin", läpinäkyvyyksiä säädellen. Kallot toin kuvaan lähes sellaisinaan. Oikeassa elämässä oikeanpuoleinen kuulunee piisamille, vasen ei ole vielä minulle selvinnyt... jyrsijä kuitenkin.

Ei ja kyllä

2007-04-27T09:49:00.000+02:00

Valokuva- ja runotorstain aihe: ei. Etsin abstraktia kuvaa, löysin palan haavan kaarnaa. Ehkä joku näkee, joku toinen ei... Klikkaa kuvaa suuremmaksi!

Mitä näemme luonnossa

I

haapa puhuu
haavikossa:
kuori huutaa

II

kuori
kieltää
kutsuu

suutelee

Linturetkellä Hailuodossa

2007-04-23T09:07:00.000+02:00

räntäsateen jälkeen
auringon ajatusten kantamana
kotka kierteli korkeuksiin

Kävin eilen Pohjoisten luontokuvaajien järjestämällä linturetkellä Hailuodossa. Meillä oli hieno kevätsää! Reissun kuvista tämä penkki Kirkkosalmen pitkospolulta jäi mieleenpainuvimmaksi.

Taivaalla kaarteli kotka, kai useampiakin. Sen seuraamiseksi ei tarvittu lintutornia, penkki kaislikossa riitti. Taustalle voitte kuvitella merihanhet, kurjet, sorsat, nokikanat ja peipposet! Ja oli siellä jossain kaukoputken tavoitettavissa lumihanhikin, monien elämänpinna.

Muutama kuva lisää: lauttamatka sulavalla merellä, ensimmäiset kiiltopajun kukat, ja merihanhet.

Merihanhet tulivat metsän takaa pellolle, suoraan ylitseni - muutoin ei lyhyt "putkeni" olisi niitä tavoittanutkaan.

POLUN sivuille on tullut kertomus ja kuvia retkestämme!.

Omakuva mikrokosmoksessa

2007-04-19T09:45:00.000+02:00

Runo- ja valokuvatorstai, aiheena: mikrokosmos. - Valitse itsellesi sopiva runo - äänestä!

1

kupla houkuttelee
puhumaan syvällisiä

mutta tällä tuulella
puhallan sen pois

2

mitä lähemmäs
sitä menen
sitä kauemmas
siitä etenen

oma varjo
peittää
kosmoksen

3

potkaisin vettä:
tuhannet kuplat
kuvasivat

4

Narkissos katsoi
sentään lähteeseen

Kasvu

2007-04-12T13:05:00.000+02:00

Katson hautakiveen kuin
peiliin. Pyyhin hihallani
kevään kuraa, näen kivessä
narsisseja. - Minkäpä kuolema
keväälle mahtaa, sanon ääneen.

Nuorempana kaikki kävi
kipeämpää. Epäonnistumiset
ja epäoikeudenmukaisuus loukkasivat.
Nyt suuri onnistuminen ei
enää suuresti muuttaisi mitään.
Silti sitä toivoo.

Nuorempana hautakivet
pelottivat. Siskot
saivat hoitaa haudat.

---

Olen lomalla. Kävin aamulla poliisilaitoksella tilaamassa kansalaisvarmennetut henkkarit. Poikkesin siitä samalla hautuumaalle kuvaamaan. Kuvailin ja kiertelin mielessäni runo- ja valokuvatorstain haaste, kasvu. Keskustelin itsekseni. - Kuva 12.4.2007.

Kasvu oli aiheena sillä lailla helppo että nyt on kasvun aika ja kasvikuvia olisi roimasti. Oulussa tosin uuden kasvun merkkejä ei juuri ole. Eilen laitoin toisiin blogeihin kuvia ja lorunkin poppelin "sormista". Olisi sopinut tähänkin haasteeseen - mutta halukkaat pääsevät ketjun päähän kiinni eilisestä.

Poppeliruno

2007-04-11T17:34:00.000+02:00

Keväinen poppeliloru karkasi väärään blogiin ... ks. täältä!

Aika armahtaa

2007-04-09T13:30:00.000+02:00

Runo- ja vlokuvatorstai, pääsiäisaiheena armo. Aihe oli vaikea, monisyinen, abstrakti. Monenlaista mietin, monesta asiasta kotona keskusteltiin. Tässä pitkään piinanneet vastaukset, neljän kuvan kollaasi ja pieni runo. Kuvat on kuvattu 7.4.2007 jolloin etsin pihalta jotain missä näkyisi armo tai asuisi kysymys. Näihin yritin kirjoittaa runon.

ruosteen, kuolleet lumikukat,
madonreiät ja tiaisen unohtaman
luteen, kaiken aineen rakenteen,
se armahtaa, aika

Alanurkan pikkulaukun kuva on hiukan erilaisena versiona myös toisessa blogissani.

Iloista pääsiäistä!

2007-04-06T21:35:00.000+02:00

Tanssii apilain kanssa!

2007-04-01T20:06:00.000+02:00

Luovan lauantain aiheena on pila. Meidän vastauksemme siihen on ajankohtainen a-pila -aihe: Tanssii apilain kanssa... Meidän? Työn suunnitteli ja toteutti Suunnittelutoimisto Kukkanen, jonka ensimmäinen julkinen työ tämä on. Apua sain siis vaimoltani, Leenalta, sillä hänen kanssaan työ on ideoitu, ja hänen vanhoista kuvistaan on tuo tanssivat leskenlehdet. Valokuvat ja kasaus on Suunnittelutoimisto Kukkasen toimitusjohtajan, minun.

A-pila niin kuin ap-rillia, 1.4.2007

Pihlajanmarja

2007-03-29T20:59:00.000+02:00

Runo- ja valokuvatorstai kyselee kauneinta sanaa. Tässä yksi ehdotus. Mitä emme saa, mitä tavoittelemme. Mikä saa irvistämään, todelle.

Kotoinen peili-tynnyri - tässä kuvaustilanne

2007-03-23T19:06:00.000+01:00

Julkaisin runotorstain torstaiaiheeseen kuvan tuosta tynnyristä. Kroppasin vain tuon "kotoisimman" osan eli tynnyrin heijastuksineen. Kommenteissa kiinnostuttiin tuosta heijastuksesta eli mietittiin miten peili on saatu aikaan... No, ihan kuvaamalla. Muuten kun on enemmänkin kuvannut heijastuksia, niin useasti heijastus veden pinnassa näyttää terävämmältä kuin heijastuva kohde. En tiedä mistä se johtuu, ehkä heijastuksesta kuitenkin vähenee yksityiskohdat ja kuva ikäänkuin selkiytyy. Eli luonnon unsharp mask. Alkuperäisessä postauksessa, eilisessä, oli ideana esittää epäsuorasti talon miltei päällä humisevat männyt. Tässä kuvassa näkyy sekä heijastuvien puiden rungot että latvat. Keskikohta nyt valitettavasti uupuu.

Innostuin tuosta tynnyristä aika lailla. Siinä kuvattiin enemmänkin. Ja meillä on toinenkin tynnyri jossa on koivuja. Mutta esimerkiksi noista pihlajanlehdistä veden pinnalla kellumassa tehtiin postikortti. Johon sitten taas kyllä tuotiin Photoshopissa valonlähde, ikään kuin katulamppu. En mitenkään vierasta Photoshoppia ja Photoshoppityönä olisin kyllä tynnyristä ylpeäkin. Tämän kuvan kuitenkin valitsin koska jostain syystä siinä on paras heijastus.

Kotoista

2007-03-22T19:31:00.000+01:00

Runo- ja valokuvatorstain aiheena on kodikkuus.

koti

katto pään päällä,
ja männyt, ja
räsymatto,
ja rakas

Kollaja kestää

2007-03-18T07:44:00.000+01:00

Eilen lauantaina oli Oulun Rotuaarilla mielenosoitus, jossa minäkin olin mukana. Edellisestä mielenosoituksestani on aikaa - en edes varmuudella muista miten paljon... Puolustimme nyt koskiensuojelulakia ja erityisesti Iijoen keskijuoksun vapautta. Kollajan ja Vuotoksen altaat pitäisi jättää rauhaan!
Mielenosoitus aloitti säpinäpäivän Rotuaarilla - olihan vaalinaluspäivä. Joku jakoi ilmaista käristemakkaraakin osoittaen - huonoa makua, minusta. Kymmenien metrien jonosta päätellen - moni tykkäsi. Ja torinrannan parkkipaikoilta lähti mielenosoituksen kanssa samaan aikaan Pohjola-rallin yli 200 ralliautoa. Vaalitunnelmaa ja -tuoksua sielläkin. Lylyn kuvia Rantakadun seinillä ja bussinkyljessä aivan maalialueella. Tunkkaista nuoleskelevaa populismia. Mutta kaikkineen - elämän mutkikasta kerroksellisuutta jossa välttämättä fyysisesti lähelläkään olevat sosiaaliset todellisuudet eivät toisiaan leikkaa. Kaukana toisistaan kuin modernin runon metaforat.

Yhdistelin kaksi panoraamaa. Yllä on toinen alun perin noin 9000 pikselin levyisistä kuvista. Alkuperäisestä kuvasta erottaa hyvin kasvotkin. Kyselkääpä jos joku tarvitsee!

Ei yksin ajatuksen voimalla...

2007-03-15T21:43:00.000+01:00

Valokuvatorstain aiheena: Ajatuksen voimalla.

Minusta nyt on tullut vaalikuvaaja; toisena torstaina peräkkäin kuva vaaleista ja vielä Rotuaarilta. Eikös poliitikon jos kenen kuuluisi menestyä ajatuksen voimalla? Ei aina uskoisi. - Mutta tässä sähkötaulua vasten lepäävä pahvipää sähköjänis... saa ainakin minut hyvälle tuulelle. Kuvalle tulee mieleen monta nimeä: "Pahvipää lataa varavoimaa" tai "Ei yksin ajatuksen voimalla" tai "Poliitikon varmuuskopio". Alempaa löytyy pikkukuvasta koko tilanne... Kuva kuvassa. Metakuva. Poliitikon kuva.

Aivojen voimalla

2007-03-15T19:43:00.000+01:00

Ajatuksella ohjattavaa käyttöliittymää odotellessa

Runotorstai: Ajatuksen voimalla

Kymmenen vuotta sitten Markus Kajo kuvitteli kahvin ja pullan lentävän ajatuksen voimalla sohvalle, mutta nyt suunnitellaan aivoilla ohjattavaa käyttöliittymää. Ajatusta varten on perustettu uusi tieteenala. Aivokäyttöliittymäteknologia.

Tähän mennessä on tapahtunut:

Vuonna 2004 tietokoneruudun kursori liikahti ensimmäisen kerran aivosähköllä.

Tällä hetkellä Emotiv Systems -yhtiö esittelee uutta peliohjainta,jonka luvataan lukevan pelaajan ajatuksia. Project Epoc -niminen laite on kypärä, joka havaitsee pelaajan aivoissa aikomuksista, tunteista
ja kasvonilmeistä kieliviä sähköisiä signaaleja.

Expressiv-työkalut mahdollistavat pelaajan ilmeiden lukemisen,
joka on mielenkiintoinen lisä pelihahmojen kanssa kommunikointiin.

Affectiv-suite tarkkailee pelaajan tunnetilaa.

Cognitiv-työkalut puolestaan mahdollistavat pelaajan
tietoisten ajatusten ja aikomusten lukemisen ajatuksen voimalla.

Project Epoc ei ole vielä kuluttajamarkkinoilla, mutta sitä esitellään
pelinkehittäjille tämän vuoden Game Developers Conferencessa.

Kymmenen vuotta sitten
Markus Kajo kuvitteli
kahvin ja pullan lentävän
ajatuksen voimalla,
mutta nyt suunnitellaan
aivoilla ohjattavaa
käyttöliittymää
tietokoneelle.

Pian istumme nojatuoleissa
kypärät päässä. Markus syö
mutta minä maistan.
Tällähän pelastuu
metaboliselta oireyhtymältä!

Puhtaita aistimuksia
myytävänä! Ei kolesterolia,
rasvaa, kaloreita!

Mutta aivoilla ohjattavaa käyttöliittymää odotellessamme tyytykäämme näihin käsiin, jota ei pian tarvitse kuin raapimiseen runoilemisenkin muuttuessa aivoilla ohjatuksi.

Suomi - Finland

2007-03-08T18:28:00.000+01:00

Runo- ja valokuvatorstaissa on aiheena sininen. Ylemmällä osallistun runotorstain, alemmalla valokuvatorstain haasteeseen.

Suomimaisema, runonlaulajan ja ylioppilaan kansallismaisema...Tämä kuva ja runo ... en tiedä mistä tämmöinen syntyi, miksi. Siinä on nyt sitä sinisyyttä... kuin Kuoppamäellä ikään. Kliseeksi asti vai aivan rajoille? En ole pitänyt itseäni pönäkän isänmaallisena, en itsenäisyysjuhlien miehenä. Mutta se suomalainen maisema johon sisäisestikin kietoudun... se on jotain tällaista ja tällaisena lämmintä - kuin villapaita.

Tämä tänään mieleeni kirjautunut runo ja kuva - kuvan olen tehnyt aiemmin Photoshopilla - mielessäni kiertelin iltapäivällä Oulun rotuaaria, enkä voinut olla hätkähtämättä kun näin lipun sinisen ja valkoisen maassa. Näky ja valokuva jäivät vaivaamaan, ja panen senkin kiusaksenne. Se kertoo symbolin voimasta, ja kameran voimasta. Se kertoo kameran subjektiivisuudesta, ei objektiivisuudesta, totuudenmukaisuudesta. Tilanne on tosi, mutta tarkoituksella rajattu. Se on tuolle vaalikandidaatille täysin kohtuuton. Kuvan elementit muodostavat Rotuaarin leppoiseen vaalitunnelmaan verrattuna uuden, toisen todellisuuden. Siinä todellisuudessa rinnastuvat taustan mainoksessa esiintyvän naisen hieman ylimielinen, ovela, hymy vaaliehdokkaan kosiskelevaan ilmeeseen ja vakuutteluun, kuinka juuri sinä olet tärkeä. Kummatkin katsovat kameraan, josta tulee Sinä, vakuuttelun ja ylimielisyyden kohde. Ja edessä on hätkähdyttävästi rytyssä Suomen lipun värit (ei lippu!). Suomi hukassa - vaalikarjaa viedään kuin pässiä narussa!

Kummassakin kuvassa on kyse symbolista, metaforasta ja mielikuvista. Kummankin yhteydessä voidaan puhua totuudellisuudesta, vaikka toinen on valokuvan elementeistä tehty kollaasi, ja toinen tyypillinen dokumentaarinen valokuva. Voihan rotuaarikuvankin kätketty merkitys (jolla ei ole yhteyttä kuvan henkilöihin) olla tosi siinä mielessä että äänestäjää "todella", ainakin mielikuvissamme, viedään kuin pässiä narussa...

Kylläpä oli itsenäisyyttä tihkuva sinisyyspäivä, vaikka ajatukset ensin karkasivatkin niin romatiikan siniseen kukkaan kuin lauantain odotukseen - telkkarista tulee Kieslowskin "Sininen"!
Muuten. Kiellän näiden kahden kuvan kaiken mahdollisen käytön ilman lupaa! Copyright on minun! Vaalikuvalla en kerro mitään kenenkään muun käsityksistä enkä ota kantaa - haluan pohtia valokuvan totuudenmukaisuuden ongelmaa. Omasta mielestäni valokuva on aina kuvaajan tulkinta todellisuudesta, ei kopio siitä.

Piikki pisarassa

2007-03-03T20:48:00.000+01:00

Luovan lauantain aiheena on tippa. Tippaa täytyi pysähtyä miettimään - se on kai tippumaisillaan oleva pisara. Ei ihan sama kuin pisara? Pisara sisältää tipan?? Mutta kerran sateen jälkeen kuvasin ruusupensaan pisaroita, joista yksi tässä, ruusunpiikki sisässään - piikki pisaran sydämessä. Mutta tässä piikki estänee pisaraa tipahtamasta.

Kuva on kollaasi, kuvakooste. Käytin kahta kuvaa, taustan tein toisen lehden pisaroista. Enkä malta olla laittamatta myös sitä kuvaa esiin. Kuvassa oleva lehti kuuluu punapajulle (Salix purpurea, koristekasvi Suomessa). Nimestään huolimatta punapajun lehdet (varsinkin alta) ovat voimakkaan sinivihreät, vahapintaiset. Pisarat järjestyvät niihin aina näin! Ovat tosi huonot tipahtamaan. Eri kasvilajeilla on oma kykynsä ja tyylinsä pidätellä pisaroita lehdillään. Toisten lehdille ne eivät jää ollenkaan, toisilla ne säilyvät pitkään. Kyllä ihmeteltävää maailmassa riittää... ja esimerkiksi juolukan ruskalehdiltä löytyy hienoja syyspisaroita.

Sivuauringot - Parhelia Oulu26.2.2007 n. klo 16.45

2007-02-26T05:39:00.000+01:00

Sunnuntaina noin tuntia ennen auringonlaskua, iltapäivällä neljän jälkeen, huomasin sivuauringot. Kävin kuvaamassa tätä aika yleistä ilmiötä jäällä Taskilan rannasta. Taustalla oleva saari on siis Kellon Kraaseli. Tänä vuonna jäällä on matalikkojen kivikoissa komeita jääkasoja, jotka ovat syntyneet veden nousuissa ja laskuissa. Tällaisen jääkasan taakse sain auringon, makuulta. Taivas on upean kuulakas!

Sivuauringot tunnetaan myös vanhalla nimellä "auringon sappi" mutta enpä ole netistä löytänyt historiaa sille. Jonkinlaista astrologiaa?

Ystävykset

2007-02-17T14:57:00.000+01:00

Runo- ja valokuvatorstaissa aiheena ystävä.

Stara ja Stella

heidän yhteiset
aamupusunsa
aamupesunsa
päiväunensa

heidän
kitinänsä
kiukkunsa
paininsa
huolensa

heidän salamana
luimusta nousevat
korvansa

selkäpiin
värähdys

heidän
tähteytensä
tyttöytensä

lumoavat minut
uskomaan että
yhteinen kielemme
molemminpuolinen
eläimellisyytemme
tunteissa

Prikipuistossa kukkii valkovuokko jalkojesi alla

2007-02-11T20:00:00.000+01:00

Valokuvatorstain aihe on - kengät. Myös kengät voivat vahingoittaa ympäristöä. - Oulun Prikipuistossa kävely on sallittu vain kuvan mukaisilla käytävillä, silloilla. Puistossa kasvaa runsaasti valkovuokkoa ja ketunleipää, joten siellä lainehtii kesän alussa valkoinen meri. Sitä voi ihailla vain näiltä käytäviltä. Tai sitten aivan puistoon kiinni rakennetuista matalista kerrostaloista. Valkovuokkoa ei kasva Oulussa luontaisesti, tännekin se on tuotu. Ehkäpä se on kasvanut paikallaan jo toista sataa vuotta, sillä Toppilansaari oli Oulun porvariston huvila-aluetta.

Prikipuisto on vanhaa huvilametsää. Siellä kasvaa mm. suuria siperianlehtikuusia ja myös muutama lehmus. Vanhoja koristekasveja ovat valkovuokon lisäksi varjolilja ja puistolemmikki. Osa puista on kuollut jo vanhuuttaan, mutta tämä on Oulun puistoista ainoa, josta lahopuuta ei kerätä pois.

Puiston sillat luovat erikoisen tunnelman. On kuin olisi galleriassa. Useamman kerran olen kuullut ihmisten kyselevän, onko lahopuut aseteltu paikkoihinsa. Niin "luonnollisilta" ne näyttävät!

Musta ja punainen

2007-02-08T18:29:00.000+01:00

Kaksi tarinaa, miltei legendaa

Runo- ja valokuvatorstain aiheena on kenkä (naisellinen). Kuva on lainaus tämän päivän Iltalehdestä - surettaa jo blogini kauniiden kuvien puolesta, mutta runoihin passaa. (Vakavampi mun piti blogissani olla.)

1 Musta kenkä

Wilppaan Kalle löysi
Vuorijärven verkoistaan
viittä vaille uuden kengän,
mustuuttaan kiiltelevän.
Piikkikantaisen.

Ryhtyi pohtimaan
ruumiin tilaa. Ei auttanut,
oli lähdettävä rantoja
kiertämään, kyselemään
missä on tuhkimon jalka.

Aatin aitassa pojan morsian
krapulaansa makasi, verkkosukissa
nyrkin mentävä reikä. - ”Toinen kenkä
putosi jorpakkoon, toisen heitin
jätkän perään, voi uispa se
verkkoon sekin.”

- ”Kaupunkilaiset juoksuttaa,
kengilläänkin”, mutisi Kalle,
mutta maistui Aatin sahti,
iltaan asti, kunnes oli lähdettävä
verkoille, taas.

2. Punainen kenkä

Hailuodon kalasatamaan
ilmestyi kaikilta salaa
punakenkäinen nainen.

Penan matkaan se lähti,
tiedettiin. Mutta minne
sieltä. Juttuja kuultiin,
baarissa poristiin, asia
meni naistenkin tietoon.

Soittivat poliisit Oulusta,
irtolainen pitää saada
kuleksimasta. Jussi piilotti
pottukellariin, tiedettiin.

Ei löytynyt, jäi elämään,
ja aina riidan aikaan,
miesten kadotessa reissuilleen,
asiaa puitiin uudelleen,
arvuuteltiin, kuiskittiin,
kenen kuoppaan
punainen kenkä
haudattiin.

Oulun tori: poroja ja sammakoita

2007-02-06T19:02:00.000+01:00

Kävin lauantaina äkikseltään Oulun torilla. Meneillään oli Poro-Ferian toinen päivä. Näillä talvifestareilla kohtaavat joiku ja flamenco, karjankasvattajien kulttuuria kummatkin. Aika väljää torilla oli, mutta poron tapasin ihmismuurin tuulipuseroitten takaa. Pysähdyin myös kodan nurkalle ihmettelemään, kuinka sammakot liittyvät Ylä-Lapin kulttuuriin. Netistä löysin tiedon, että sammakko on saamelaisille myyttinen eläin. Arno Forsius tietää näin: "Jos piti sammakkoa kädessä tai jos sammakko putosi sille, tuli siitä parantava lääkekäsi."

Maanantai-iltana piti valita mennäkö Sanginjoen ulkometsän suojelua pohtivaan kaupungin tilaisuuteen vai luontokuvaaja Lassi Rautiaisen 50-vuotisjuhlaesitykseen. Valitsin jälkimmäisen, ja mieleen jäi useammasta esityksestä etenkin oululais-iiläisen Markku Välitalon "Onnen hetkiä" - runollisia luontokuvia ja musiikkia. Kokonaisuuteen sisältyi myös kaksi Markun runoa. Kun esitykset loppuivat yhdeksän jälkeen, istuin hieman hikisenä kylmään autoon ja sain miltei jonkinlaisen kylmänkouristuksen - pakkanen ja itäviima salpasivat hengityksen. Sain tuta mitä on horkka. Syy näkyy alta: talvi oli tullut Perämerelle. Kävin jo ennen tilaisuutta palelluttamassa itseni meren rannalla, auringon laskiessa neljän maissa. Tätäkin kirjoittaessa salvokset jysähtelevät yli 30 asteen kiristyksessä. - Kuvassa etualalla tuulia kestävät rantavehnät, hiekansitojat helmikuussa.

Katu

2007-02-04T20:15:00.000+01:00

Luovan lauantain aiheena on katu (sunnuntaina oli aikaa kuvitella).

Sattuman kauppaa

2007-02-01T17:57:00.000+01:00

Sattuman kauppaako
mutkainen puu saa elää,
kun suorakin joutuu
puukauppaan ja
uunin pesään?

Sattuman kauppaako
runoilija väärää puuta rakastaa,
ja runolleen mutkaisen
rungon rakentaa?

Niin sattuman kauppaako
muistoksi runo jää,
kun puisto-osasto
mutkaisen puun
hävittää?

Tällä kuvalla on tarinansa. Tämä vastarakennettu pyörätie - upeasti, tarpeettomasti, mutkitteleva - on työpaikkani lähistöllä. Sen rakentaminen aloitettiin vuosi sitten. Kaadetuista puista tuli työpaikkani omaisuutta. Niitä sitten myytiin, ja minäkin sain osani, 15 mottia uunipuuta. Niillä on tämä talvi lämmitetty. Siispä yhtä hyvin tämä mutkarunkoinen koivu voisi olla pesässäni. Vastoin kuin runossa luulottelen, sitä ei ole kaadettu. Olkoon tämä rallatus ennustus, sillä luulen tuntevani puisto-osastomme.

Metsänpeitto

2007-01-27T18:20:00.000+01:00

eksymisen tunne on oksettava,

kun joet kulkevat väärään suuntaan,

taivaat muuttuvat vesiksi, ja

sotkeudut elämäsi mustiin oksiin,

vääriin risteyksiin, etkä näe

lastasi, rakkaasi peilikuva on

piilossa lasin takana, raapimattomissa,

tuoksuton, metsäsi puu kieltäytyy tuntemasta

sinua, makaat vuoteessa eikä

kukaan yllesi kumartuva näe sinua,

äitisi tunne, vaikka olet huutoa täynnä

Minulle tämä runo kertoo siitä itsestä joka eli metsän peitossa tuntematta toista itseään. Mutta mennäkseni oikeasti metsään: kerran pari olen eksynyt pahasti. Toisella kerralla vedin opiskelijaryhmää, meitä oli kaksi ohjaajaa, kummallakin kartta ja GPS. Metsä vei meidät kummatkin vipuun - kartalta tiesimme varmasti missä olimme, mutta kummatkin paikannuslaitteet näyttivät eri paikkaa, samoin lukemin. Pohdimme vakavina, miten kaksi laitetta voi mennä yhtä aikaa rikki tai näyttää väärin? Manipuloiko joku niitä? Laitteet voivat olla oikeassa vain jos pohjoinen on etelää...Satelliittien tahallinen sormeilu oli helpommin hyväksyttävissä: joku halusi meidän eksyvän. Tuli hiki, oksetti, sillä mielen kompassineulan kääntäminen on miltei mahdotonta. Se minkä olet juuri aisteillasi ymmärtänyt ja hyväksynyt, on hylättävä. Allasi ei ole mitään. Olet peilisali, suuntaa vailla.

Yksin tämä kokemus oli niin vahva, että vanhan kansan käsityksiä metsänpeitosta on helppo ymmärtää. Minun ei tarvitse ajatella metsänpeittoa jonain uskomuksena tai tietona, riittää kun koen sen kokemuksena.

Metsänpeitosta voi lukea esimerkiksi Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon loistavasta metsäkirjasta Puiden kansa (2006 uudistettu laitos). Kuvia, perinnetietoa, ajatuksia metsistä ja puista.

Mitä se metsänpeitto sitten on?? Metsän lumous: kulkija ei pääse kotiin, koska tutut paikat näyttävät oudoilta; eksyy, näkee itse etsijät, mutta ei näy itse etsijöille. Ja monenlaista muuta harhaa, taikuutta ja epätodellista metsän pauloissa.

Ponnistus

2007-01-25T11:05:00.000+01:00

kudo aamuin verkko, pura illoin,
korjaa, puhdista, ja pyydystä ruoka,
siinä välissä synnytä

Runo- ja valokuvatorstaissa on aiheena ponnistus. Sanasta ponteva tuli mieleeni tämä hämis, ilmeisesti ristihämähäkkeihin kuuluva veijari.

Pikku runo sen sijaan syntyi tällä kertaa - ponnistelematta. Ajattelen arkea, niin hämisten kuin ihmistenkin, ja sitä rakoa, missä se luovuus, synnytys, on mahdollista. Ponnistusta sekin.

Metsä ylläsi - myös runousoppia

2007-01-21T15:59:00.000+01:00

sovita metsää yllesi,
se on kokoisesi,
kuin iho

Metsä tarjoaa rauhan. Se on suoja ihmismaailmalle ja sen peloille, sosiaalisuuden kääntöpuoli tai peilikuva. Se on niin voimakkaasti yhtä että se on kuin iho.

En ole aikoihin lukenut Parnassoa, mutta nyt huomasin kannessa "Risto Ahdin runousopin". Menin siis kirjastoon. Artikkelin koko otsikko on "Runous on kova koulu. Kuinka opimme kirjoittamaan vapaasti, todesti ja täydesti". Ahdin runousopin lähtökohtana näyttää olevan itsetuntemus, itsensä hyväksyminen - syvältä käyden. Kaksi lainausta puhukoon puolestaan, kummassakin runousoppi myös menee - metsään.

"Kun kirjoittaja huomaa ainutlaatuisuutensa ja hyväksyy sen, oman piensammalvuoteella nukkuvan oravuutensa, ja rajaa itsensä, hänestä tulee rajaton, metsä."

Ahti kirjoittaa kuinka englantilainen synnyttää sanan katsomalla ja jatkaa suomalaisista: "Suomalainen joutuu vaikeuksiin tällaisen näkökuvallisuuden kanssa, voi jopa sanoa, että hän ei ymmärrä kuvaa 'metsä sahaa taivasta', koska on metsässä sisällä."

Tulee mieleen - joulupäivä, pysähtyneen kaamoksen sydän. Kuvasin maan tasalta puolukanvarpuja, sommittelin taustalle kaukaisen metsänreunan, kuuset, juuri ja juuri ylös yltävän kaamosauringon, ja kirjoitin kuvaan runoa. Runossa on kuva "auringon ensiparkaisu/kuusien suussa". Mutta muu runo ei sitten olekaan valmis, tai edes tyydyttävä. Mutta ei tämä vastalause ole, aikas vanhana kuusien sahan ymmärsin.

Kuningatar

2007-01-21T15:13:00.000+01:00

Metsän hämärässä
suurin kuningatar
asuu tässä!

Muurahaiskeko on hämyisen metsän symboli. Sen kuusen alle kätketty elämä on miltei mystistä. Lähimetsässämme kekoja on paljon, ja keolta toiselle näkee helposti. Koko metsä on kekojen verkosto, laaja yhteiskunta tai yhteiskuntien verkosto. Ja siellä, keon sydämessä, asuu kuningatar... Äiti Metsä.

Lokakuisen ensilumen alla kaamos on alkanut. Ulospäin näkyy vain majesteetillinen rauha, ja hiljaisuus. Kuusen oksa ojentuu pesän ylle, kuin käsi rinnalle.

MIKSI?

2007-01-18T20:31:00.000+01:00

jokainen vastaamaton kysymys
jäätyi pisaraksi oksaan

kyyneleet, kuin silmut,
aukaisivat silmät
vuosien päästä

Jääkäärme

2007-01-17T06:01:00.000+01:00

lapsena heitin professoria laiturin
päästä ja pyydystin sähköankeriaita

nyt keski-iässä luon oman
jääkäärmeen hupisaarten tulvauomaan

kuvittelemansa kyllä löytää,
ja tällekin eliölle ekologiansa

Luovan lauantain aiheena on jää.

Luonnon luovuus on loputonta, pakotonta. Puhdasta luovuutta, ilman kriittistä minää. Luojan liikkeelle lykkäämää? Kuin tajunnanvirtaa. Nämä jääkäärmeet pani alulle Oulujoen talvitulva, mutta on niissä minunkin puumerkkini. Kyseessä on siis kuvanmuokkaus Photoshopilla.

PS - luulen etteivät kaikki tunne professoria - se on lapsuudestani tähän päivään kuuluisa klassikko, uistin. Mutta saa sen runossa muullakin tavalla ymmärtää, niin kuin laiturin päänkin. Varsinainen Patelan lapsiprofessori...

Runotorstai: avara

2007-01-13T13:19:00.000+01:00

kun kurjan kuusen latvassa ei ole toista ;
yksin tilhikin näyttää
parvensa hylkäämältä

mutta lintu, lintuhan istuu
latvassa luontojaan,
avaran reunalta
lentää avaraan,
ja arvaan,
tyhjyyden
näkee
toisin

Tämä on ensimmäinen postaukseni runotorstain sivuille. Kun torstaina sain aiheen, avainsanan
avara, lähdin ruokikselle kameran kanssa. Ja jo portilta löysin kuusen, tilhen ja lehtokoneen vanan. Rajasin sommittelusääntöjä väistellen, oikean reunan tyhjyyttä tavoitellen. Ja kuva mielessäni olen sitten kirjoittanut runoja, joista yksi tässä.

En ole vähään aikaan etsinytkään runoja netistä. Nyt sivustoja ja blogeja tuntuu olevan pilvin pimein. Omaan blogiini aion liittää omia valokuvia ja runoja niihin, tai päinvastoin. Siitäkin huolimatta, että Kiiltomadosta löysin juuri taidemaalari Carolus Enckelin lauseen:”yritys tehdä näkemisestä lukemista on yhtä kuin tuhota se”. Enkä oikein tiedäkään lähettäisikö tämän valokuva- vai runotorstaihin. Mutta tällä kertaa - runoihin. - Ja maanantaina Tui-Tuiman pyynnöstä valokuvatorstaihinkin.

Ekopsykologiaa ja Runokuvia

2007-01-11T06:54:00.000+01:00

Viime lauantaina oli aurinkoinen hetki. Tänä vuodenaikana auringon nousu ja lasku ovat yhtä ja samaa. Juuri ja juuri metsään yltävät auringon säteet ovat lämpimän keltaisia. Männyn punaruskeat rungot hehkuvat. Talvinen metsä hohkaa hiljaisuutta. Myös tällaiseen vuodenaikaan on mahdollista tuntea metsän syli.

Olen lukenut Kirsi Salosen kirjaa Mieli ja maisemat. Siinä esitellään ekopsykologiaa. Kirja on inspiroinut tutkimaan omia tuntemuksia luonnossa. Parantavasta luonnosta puhumme usein, ja olen itse sellaista kokenut. Luonto eheyttää mieltä. ”Itse” on metsässä kokonainen, rauhallinen. Negatiivisesti vaikuttavat ihmispaineet ovat poissa. Luonto ei odota, ei kommentoi, ei syytä. Rauha kuin kohdussa, kuin sylissä. Kirsi Salonen puhuu olemisen kokemuksesta

Minkälaisia ovat omat luontokokemukseni, millaisia ottamani luontokuvat? Mitä keskustelen luonnon kanssa kuvatessani? Mitä kuvieni kanssa? En ollut aiemmin tällaisia pohtinut. Rupesin eläytymään omiin kuviini. Halusin ymmärtää mitä niissä koin. Ettei kaikki liukuisi samaa linjaa: lajinimi, aukko ja syväterävyys, kuvakulma, joskus jopa kuvan sommittelu.

Kuvien tai kuvaamisen herättämien tuntemusten miettinen muistuttaa myös mm. valokuvaterapiaa. En ole terapeutti, enkä aktiivisessa kriisissä oleva etsiskelijäkään. Mutta millainen oma luontosuhteeni on? Miten se liittyy tunteisiini, miten tietämiseen? Miten se auttaa, toimii? Entä minkälainen luontokuva toimii samoin? Voisinko tietoisesti ottaa parantavia kuvia? Mitä eheytyminen on? Millaisia ovat suomalaisten luontokokemukset, mielipaikat? Onko luontokokemus jotain primaaria, geneettistä tai äidinmaidosta saatavaa? Vai onko luontokokemus historiallista, paikkaan sidottua kotipaikkarakkautta, lapsuuden maisemien ihannointia? Osa lapsuutta? Kohtu? Syli? Vai kaikkea tätä?

Kun luontokuvan tulkinnassa jättää huomiotta kuvan dokumentaarisen osoittavuuden, lajin, paikannimen, kuvailevan yleisnimen (metsä, pelto) — mitä jää jäljelle? Mitä kuvaajasta, subjektista näkyy? Vuoden luontokuvissa kuvaaja, subjekti on kätketty, ja se paljastuu arvaten vain jos tietää jonkun kuvaajan aihepiirin ja ehkä jotain tyylistä (että Antti Leinonen kuvaa ahmoja).

Kun kuvan osoittavuuden katkaisee, kuvaa on hankala tulkita. Yksi sana ei riitä. Ollaan aika lähellä runoa: merkityksiltään ja elementeiltään avointa, liukuvaa, monimielistä, tulkitsijastakin riippuvaa.

Voisinko lähestyä kuviani runojen kautta: rupesin kirjoittamaan runoja kuviin. Muutamia on nyt Pohjoisten luontokuvaajien nettisivuilla: Runokuvia

Kuvaan kirjoitettu runo herättää uusia kysymyksiä kuvan ja tekstin suhteesta. Kuvateksti kertoo, mitä kuvassa pitää näkyä (Kuivahko kangasmetsä talviauringon valossa). Näin on usein luontokuvissa, mutta tyypillisesti lehtikuvassa. Informaatio on tärkeintä. Joskus taas teksti, nimi on itsekin metafora (metsän syli), vain vihje kuvan tulkintaan. Näin on usein taiteen piirissä. Mutta kokonainen runo, joka itsessään on monitulkintainen ja avoin, kokonainen joukko metaforia — toimiiko se kuvan yhteydessä, ottaako se valokuvan osakseen, runokuvakseen? Entä valokuva, sietääkö sen todellisuushakuisuus runon kaikkialle leijailevaa monimielisyyttä? Ovatko ne vain inspiraation lähteitä toisilleen vai olisivatko ne yhdessä ”enemmän” kuin erikseen? Pystynkö kuvaamaan runon mukaan, tai kirjoittamaan runoa kuvaan?

Aloitus!

2007-01-06T14:44:00.000+01:00

Blogikoe - mihin tällä joutuukaan? Aukeneeko hiljaisuus? Netti on täynnä ihmisiä - ja tyhjyyttä. Se on kaikkialla, eikä se ole missään. Näkyvissä mutta ei nähtynä. Nimettömyys on uhka ja mahdollisuus. Tavata outoja, etäältä. Blogi - huomata ettei tule huomatuksi.

Netti on kuin pensas (Tämä vertaus syntyi satunnaisella kuvavalinnalla!) - ja ihmiset kuin pensaan keskustelevat lehdet. Huutavat etäältä toisilleen, toisiinsa vartetut. Mutta yhtä löyhässä toisistaan kuin delete-näppäin on lähellä.

Kuvassa haukiputaalaisen kotisuonsa hiekkaisella reunalla hyvinvoipa hietikkopaju (Salix repens ssp. arenaria). Asun lähellä tätä paikkaa...